Eino Johannes Olkinuora

Eino Johannes Olkinuora (2. joulukuuta 1915 Kaukola – 30. lokakuuta 1941 Gavrilovskaja, Neuvostoliitto) oli suomalainen maastohiihtäjä. Hän voitti yhdessä Pauli Pitkäsen, Olavi Alakulpin ja Klaus Karppisen kanssa kultaa 4 × 10 kilometrin viestissä hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa 1939 Zakopanessa. Hän on edelleenkin nuorimpana maailmanmestariksi yltänyt suomalainen mieshiihtäjä.

Parhaimmillaan Olkinuora oli talvella 1941, jolloin hän kulki voitosta voittoon saavuttaen muun muassa uransa ainoat Suomen mestaruudet (18 ja 50 km:llä). Talven ainoa epäonnistuminen osui Cortina d'Ampezzon epävirallisiin MM-kisoihin, joissa hän jäi 18 km:llä 30:nneksi ja keskeytti 50 km:n kisan puolivälissä johdettuaan välillä jo lähes 2 minuutin erolla seuraavaan. Niinpä hänen parhaaksi henkilökohtaiseksi arvokisasijoituksekseen jäi 8. sija 18 kilometrillä MM-kisoissa 1939. Viestivoittoon Olkinuora ylsi myös Cortinassa 1941.

Salpausselän kisojen pikamatkan voittoon Eino Olkinuora hiihti 1939. Vuonna 1941 hän ei ”Selälle” lähtenyt ja sai kilpakumppaninsa Jussi Kurikkalan kanssa kansainvälisiä kisoja koskevan kilpailukiellon. Holmenkollenilla Olkinuora oli yltänyt toiseksi vuonna 1939.

Monien muiden tuon ajan hiihtäjien tavoin Eino Olkinuora kilpaili menestyksekkäästi myös kestävyysjuoksun kansallisella tasolla. Vuonna 1940 hän voitti Urheilulehden maratonin ja Kaivopuiston maratonin (nimestään huolimatta molemmat olivat pituudeltaan 25 kilometriä). Samana vuonna hän ylsi Kalevan kisoissa 10 000 m:llä neljänneksi ja 5 000 m:llä viidenneksi.

Kersantti Olkinuora kaatui osallistuessaan kaukopartioon kaukana Äänisen itäpuolella Gavrilovskajan kylässä Arkangelin aluella jatkosodassa 30. lokakuuta 1941.

Lue lisää Wikipediasta »